Sadepäivän retki: Annantalon lasten kirjakahvila ja leikkiluola.

08.05.2014, mailis

Hei – mitä kaikkea noloa tässä vielä eteen tulee, kun nämä tyypit ovat oppineet puhumaan, niin että muutkin kuin vanhemmat heitä ymmärtää! Tänään junassa konduktööri oli kyllä kieltämättä vähän maireena, kun lapseni osoittelivat häntä ja huusivat ”Cheek, cheek”. Tai entäs se yksi poika, joka oli lasten mielestä ihan selvästi Robin. Ja kuinka varmasti jokaisen kohdalle löytyi joku kommentti, kuten ”oho – silmälasit” tai ”hassu hattu” ja kaikki kaljut ihmisethän ovat vain yksinkertaisesti vauvoja meidän lasten silmissä. Ja kun tämän myötä tuota suosiota tuntui heille tulevan, niin esiintymishaluthan vain yltyi ja rattaissa hypittiin menemään, toisilta revittiin pipoja ja hiuksia ja siinä kaikenkeskellä äidin suu vääntää hyvin hiljaa mutta erittäin totisena, että ”prkl, nyt kunnolla kakarat” – turhaan tietysti, sehän on selvä. Mutta näin me selvittiin puolen tunnin junamatkasta Helsinkiin, jossa meitä odottikin ihana ystävä. Oli siis jälleen kaiken tämän ”lähtemisen riemun” arvoista.

Mentiin ensin porukalla Annantalon lasten kirjakahvilaan, sillä voin sanoa, että aamupäivästä tuota energiaa palleroilla riittää sen verran, että mihin tahansa kahvilaan ei noin vain suunnata. Oli muuten hirveen hankala päästä sisään kahvilaan tuplavankkureiden kanssa – siihen tarvittiin mm. vartijaa, kiitos ovilukkojen ja portaiden. Sisällä kahvilassa istui lounastamassa selkeesti jotain kokoustavampaa porukkaa ja muutenkaan meininki ei nyt ihan ollut sitä mitä ajattelin lasten kirjakahvilassa sen olevan. Joten sellainen ”hys-hys -toiminto” oli mulla päällä ihan koko ajan. Lasten kirjoista eniten vaikuttunut taisin olla minä – kaikkia ihania vanhoja satuklassikoita! Seurueemme varsinaista lukijakuntaa kiinnosti enemmänkin tuo rattaiden jälkeinen juoksemisen vapaus, joten siinä ei kirjat muuta saanut kuin lentävää kyytiä. Pienen hetken malttoivat piirtää kahvilassa olevalla piirrustuspöydällä. Melko lennossa naperot nauttivat myös paikan croissantit ja korvapuustit, minkä perusteella päätimme, että jatkamme matkaa suoraan energiaa tappamaan leikkiluolaan, eikä perehdytä taloon sen syvällisemmin. Olin aina halunnut käydä tässä kahvilassa, oli ihan kiva ja ihan ookoo mesta lasten kanssa, mutta odotin varmaan jotain muuta. Mutta sellaiset lapset, jotka pystyvät uudessa paikassa syventymään piirtämiseen ja kirjoihin, niin mestahan on ihan täydellinen kahvikupin nauttimista lämpimänä ajatellen!

Leikkiluola nyt ei tehnyt mitään vaikutusta Hoploppien ja Snadistadien jälkeen, jää kyllä varjoon. Mutta oli ehdottomasti sadepäivän pelastus ja lapsilla sekä meillä aikuisilla oli hauskaa kuitenkin! Näille pienille oli pallomeri, pehmopalikat, parit liukumäet ja toki trampalla käytiin ja pomppulinnassa, johon ei pystynyt katoamaan ;). Ehkä parin vuoden päästä uudelleen – silloin voisi saada erilaisen kuvan lastenkin ollessa isompia. Mutta sen verran riitti tuota touhua, että äidilläkin jäi pari hetkeä vaihtaa tyttöjen juttuja ystävän kanssa. Ja ystävä oli muutenkin korvaamaton reissulla – ihan pelkän oman käsiparin varassa en olisi näiden villikkojen kanssa tälle reissulle kuitenkaan lähtenyt. Ehkä sekin tapahtuu sitten parin vuoden päästä 😉

PS: Ajattelin, että kaverit nukahtavat kuin sammuvat saunalyhdyt touhupäivän jälkeen ilman varsinaisia päikkäreitä – ja mitä sitä turhia! Kahta kauheempi riehumismeininki vaan päällä ja menivät ja rikkovat mun vanhan kassakonelelun – siis MUN lelun! Ai että mua otti päähän ja hetken jo mietin, että en ikinä anna näille riiviöille mitään MUN aarteita. Ja uni – eipä sekään tunnu tulevan sen aikaisemmin kuin muinakaan päivinä, eli päikkärit pysyköön kunniassa edelleen.

Annantalon lasten kirjakahvila, Helsingin leikkiluola, Kaksoset, lapsiperheen arki, monikkoarki

Kaksosten kasvattama