Se on joulureissu Lappiin jälleen tehtynä – kyllä talvi kukoisti ja pakkanen paukkui. Ei haitannut kyllä tippaakaan näiden loputtomien kurahousujen veivaamisten jälkeen. Pakkasethan mukavasti vain piristää – olenkin aina ollut enemmän pakkastyttö kuin uuvuttavien helteiden palvoja. Siinäkin kun papan kanssa käytiin 30 asteen pakkasille poroajelulla, niin luonto näytti vain niin kauniilta ja raikkaalta – hiljaiselta ja liikkumattomalta, rauhoittavalta. Se on just se Lappi, joka kulkee sydämessä kotina varmasti aina.
Lapset oli vallan mielissään joululahjastaan suksista – sehän sujui heti kuin ammattilaisilta 😉
Kun täällä päässä Suomea ajetaan, niin pappa se aina iloisesti kertoo lapsille, että katsokaapa lapset – tuolla on pappa koulunsa käynyt. Viime kerralla tyttäreni vastasi jo tympääntyneen kuuloisena ”tiedetään” ja vasta 2-vuotta joutunut tätä kuulemaan – siinä on vielä tyttärellä ja papalla monet suukoput edessä ;). Toisessa päässä Suomea tästä tilanteesta pääsee helpommalla, sillä mamman koulut puretaan yksi toisensa jälkeen maantasalle. Suomi on pitkä maa ja olen enemmän kuin onnellinen siitä, että lapseni oppivat näkemään siitä monet puolet. Ja toivottavasti myös oppivat arvostamaan sitä ja ymmärtämään, että vaikka takaiskut pohjoisen kotipaikkaa runteleekin, niin nuo ensimmäisessä kappaleessa mainitut asiat aina säilyvät ja tekevät paikasta meille rikkaan. Kaikkialla tässä maassa on hyvät ja huonot puolensa – toivonkin, että lapseni oppivat etsimään ne hyvät puolet jokakolkasta, sillä silloin ei jumiudu vain yhteen ns. totuuteen, vaan tästä maasta ja koko maailmasta tulee helpompi paikka ottaa vastaan ja kotinsa rakentaa rajattomammin.
Mahtava dublo rakennussarja tämä iso circus – mutta miksei sitä vaan voi rakentaa niinkuin se on siinä hienossa kuvassa? Tai miksei edes äiti saa rakentaa sitä niin? Onko siinä sama syy kuin siinä, että äiti ei saa valita ikinä biisiä joulupukin soivasta joululaulukirjasta? Ihania lahjoja kaikki tyyni, kun vielä miekin saisin leikkiä niillä 😉
Ja entäpä sitten se itse joulu pohjoisessa. Kun asetun lasteni silmien taakse, niin voiko olla jouluisempaa kun herätä aamulla, herättää ensin mamma ja pappa ja sen jälkeen sännätä mummin ja mufan herätykseen. Enoa joudutaan yleensä vähän odottelemaan, mutta jo veikkoset hänen kimppuun käytiin heti kun silmät vain auki sai. Koko ajan on joku joka leikittää, huomioi, ulkoiluttaa ja kaikki puuhastelee viikkotolkulla yhdessä asioita. Mitä sitä pieni ja tämmöinen isokaan lapsi voi muuta joululta vaatia. Siihen kun vielä bonuksena lisätään se, että lähes joka päivä tavattiin muitakin läheisiä reissun aikana, niin kyllähän sitä oltiin riemusta hepakoissaan. Pieni tyttärenikin aivan hämmentyi kun kutsuin mummia äidiksi ja hän päättikin, että mummi on hänen toinen äiti. Mummi hieman yritti korjailla, että mitä jos vaikka isoäiti kuitenkin ja tyttäreni innostui, että kyllä – sinä olet isoäiti ja mamma on liten äiti. Minun mielestä tuo oli todella hyvä ratkaisu – ei huolehtivia hoitavia rakkaita äitejä suinkaan liiaksikaan voi olla. Ja niin sitä vain se kaikista isoin äiti, yhdeksän kymppinen sellainen kuulkaas körryytteli ja leikitteli lapsia menemään – ihmekään kun lapset ovat ihan koukussa tähän minun mummooni, onhan hän nyt rautaisan ihana tapaus.
Brion monorail-setti – tässä sitä vasta pulassa ollaankin. Heti niin rakas lelu, mutta 10 minuuttia leikin jälkeen tulos on kuvan 2 mukainen. Yleensä kuvaa kaksi saattelee myös pää punaisena huudettavat äänitehosteet, sillä kuvan tulos on yleensä sen naperon aikaansaannos, joka ei siis radalla leikkinyt, vaan päätti tehdä pikku jekun toiselle. Kaksosperheen suosikkilahja. Montako vuotta se menikään, että oppivat itse kasaamaan tämän takaisin? Mutta rakkaimpia leluja, yhtä kaikki.
Paljon tavattiin ihania läheisiä, joiden lahkeissa (lähinnä nyt naperoilla) oli mukava roikkua silmät hehkuen, kun ikävöinti palkitaan. Kuukauden kestänyt tontuilla pelottelukin palkittiin, kun joulupukki toi ihania lahjoja tullessaan (tämän kirjoituksen kuvituksen teema). Tänä jouluna niistä alkoi olla jo herrasväki itsekin innoissaan. Tosin kotiin saavuttaessa, kun lapset nukahti oli mamma ensimmäisenä sisustamassa lasten leikkikeittiötä uusilla leikkiruoilla ja nautti jokahetkestä kun sai ne rauhassa sinne asetella ;).
Uudet leikkiruoat – ihan ässät! Näitä saadaan syödä me kaikki ja monta kertaa päivässä. Näistä saa myös aikaiseksi riidattoman leikin naperoiden välille – äidin mielestä ihan hittilahja.
Mutta kyllä nyt on pojat moisen joulun jälkeen energiat ja fiilikset aika kohollaan tähän uuteen vuoteen. Siitäköhän se johtuu tämä niin kamalan päättäväinen olokin, vaikken oikein tasan tiedäkään, että mitähän olen tälle vuodelle päättänyt ;). No, liekkö tuokin joskus selvinnee – päättäväistä vuotta 2015 siis meille kaikille!
Pehmot on aivan liian aliarvostettuja – varsinkin näin äidinkin silmää hivelevät sellaiset! Ja vaatteet – ihania yöpukuja, hattua, asusteita jne. – ne on kiistatta käytetyimpiä lahjoja. Rikkaus on, että on mummi joka tekee langasta aina ihmeitä!
isovanhemmat, Joulu, joululahjat, Kaksoset, Lappi, loma, perhe, perhearki, Reissu, Uusivuosi
