Kaksosten kasvattama

Jokin tässä paikassa on vain jättänyt itseeni lähtemättömän vaikutuksen – edelleen niin kotoisa ja hyvä tunnelma tunturin kupeessa. Elinhän paikassa kuitenkin elämäni vauhdikkaimman ajanjakson, sillä mukavan työn lisäksi asuin tunturimökissä kahden parhaan ystävän kanssa. Kaikki kolme oltiin meneviä sinkkuja ja kyllä sitä kaikenmoista menoa vain tunturissa onkin tarjolla. Jo tuolloin istuimme mökissämme miettimässä, että ihan oikeasti – tämä on meidän arkea, asua yhdessä tunturimökissä, pidämme hauskaa, käymme töissä ja jälleen pidämme hauskaa! Ei me paljon kokkailtu tai katsottu televisiota tai oikeastaan edes nukuttu – en ainakaan muista näin. Me tunsimme tuolloin elävämme jossain kuplassa, aivan omassa maailmassa irti muista ja siltä se vaikuttaa vielä näin jälkeenpäinkin – niin taisimma tehdä. Se kenellä oli palkkapäivä tarjosi taksit ja juomat ja Hullu Poro Areenan esiintyjälista oli raamattu. Sydänsuruja koettiin ja yhdessä naurun lisäksi myös itkettiin. Vaikka tuohon aikaan en halua palata, niin päivääkään en siitä vaihtaisi pois – olen iloinen, että sain elää vauhdikkaimman ajanjaksoni yhdessä parhaiden ystävieni kanssa. Uskomaton kokemus, jonka muistaa aina ja joka kasvatti varmasti meistä jokaista niin paljon, ettemme itse sitä ehkä ymmärräkään.

Nyt jaoin tämän tunturin yhdessä perheeni kanssa ja olin siitä onnellinen. Olin onnellinen, että tunturi säilyy aina sydämessäni ja siitä, että olen onnellinen ollessani tällä kokoonpanolla täällä – elämä on vienyt eteenpäin mitä parhaimmalla tavalla.

Jos ennen tunturiin saavuttaessa on korkattu ensimmäisenä kylmä olut alkavan juhlan merkkinä, niin perheen kanssa korkattiin mun eka joululahja – reseptikirja ”kaikki avokadosta”. Iltapalalle siirryttiin mökin grillikotaan ja toivoin lasten tuijottavan tulta ihastuneena ja nauttivan makkarastaan. Kello oli paljon ja kodassa olo kahden väsyneen ja kaatuilevan muksun kanssa lähes toivotonta. Helpotusta toi repeatilla soiva lasten lempparilaulu Ylviksen kettubiisi, mutta tunnelmaa se ei kyllä juurikaan luonut tulen ympärille. Salaatit ja muut makkaroiden lisukkeet syötiinkin sulavasti sisällä kodasta poistuen. Mökkisaunat hoitui mukavasti lasten kanssa – he kyllä nauttivat kunhan saunassa on tarpeeksi iso astia vedellä lotraamiseen ja suihkullakin saa leikkiä. Lasten maassa saatiin hyvät pulkkamäet ja lumiset touhut aikaiseksi. Seuraan liittyi myös juuri toinen näistä minun entisistä kämppiksistä kihlattunsa kanssa – näin se elämä kuljettaa, mutta ystävyys ja jutut säilyvät! Olisimmekohan silloin vuosia sitten osanneet kuvitella treffaavamme joskus Lasten maassa poron baaritiskin sijaan?

Isovanhemmat jäivät lasten kanssa mökkeilemään illalla ja lähdin poikien (puolisko ja pikkubroidi) kera katsomaan iltaelämää. Poikien kanssa puhuttiin illan aikana myös tyttöjen ja poikien jutteluiden erosta. Siinä missä pojat puhuu niitä näitä ja saattaa vain ohimennen pintaraapaista toisen yksityisempää elämää tms. yhden lauseen verran, niin tytöt puhuvat vain ja ainoastaan syvällisiä tuntoja omasta ja kavereiden yksityiselämästä jne. ja korkeintaan alussa pintaraapaistaan jotain ei niin tärkeää aihealuetta. Tämä teoria osoittautui jälleen oikeaksi illan hämyssä kaksi ihanaa ystävääni kohdatessa. Teoria myös osoittaa, että ystävyys on vahva, kun sama kälätys vain jatkuu ja jatkuu vuodesta toiseen. Tämä on onnea ja onnea on myös ystävien onnellisuus – tästä tunteesta sain nauttia illan aikana. Ei tarvittu enää bongailevaa silmää pälyilemään ympäristön tarjontaa, vaan onnet istui vieressämme. Näin on meillä hyvä olla.

Illan aikana käsiteltiin useita aiheita, kuten esimerkiksi lasten hankinta fiilikset. Muistan tuon ajan, kun pelkäsin että saankohan edes lapsia ja mietin jännittyneenä, että millaista se elämä on kun menetän niin ison osan omasta vapaudestani – oli hauska päästä palaamaan noihin hetkiin. Onnea on kuitenkin huomata, että tänäpäivänä en koe menettäneeni yhtään mitään, vaan ainoastaan saaneeni rutkasti lisää! Tämä on erinomaisen hyvä tunne.