Kaksosten kasvattama

Saimme nauttia mummin ja mufan seurasta vielä viikon verran Brysselin reissumme jälkeen. Tosin koko viikon ajan aina

joku meistä oli sairasvuoteen oma, eli suhteellisen ärhäkkä virus on täällä jyllännyt. Mutta, kun sairastelujen ei pidä antaa masentaa, niin ajattelinkin miettiä mitä hyvää ne toivat viikkoon tullessaan.

Ensimmäisenä minulla tulee mieleen ilta, kun mufa, pappa ja tyttäremme oli koiramäen pajutalleilla (meidän ihan lempparipaikka!), mummi yläkerran ”sairastuvalla” lepäämässä ja minä sekä flunssainen poikani kaksin kotona valveilla. En todellakaan tiennyt ennen tätä hetkeä, että poikani jaksaa katsoa kokonaisen piirretyn elokuvan alusta loppuun ja pystyy elokuvan aikana myös keskustelemaan siitä. Enkä todellakaan tiennyt, että hän pystyy olemaan paikoillaan, minun kainalossa, minun pussattavana ja halittavana koko elokuvan keston ajan. Tämä oli hieno, sydäntä lämmittävä hetki. Normaaliarjessa meillä kaksikko villitsee toisiaan sen verran, että keskittyminen yhteen pikkukakkosen lyhyeen ohjelmapätkäänkin on jo liikaa vaadittu. Joten toisin kuin monet muut mammat – minun kanssa ei pysty puhumaan puhelimessa häiriöittä edes pikkukakkosen aikana. Elokuvaillasta poikani kanssa yksi plussa siis flunssalle 😉

Tämän samaisen reissun aikana puolestaan mufa ja pappa kokivat ylpeyden hetkiä, kun pieni reipas tyttömme oli kaupassa käydessä työnnellyt niin hienosti omia kärryjä ja avustanut ostoksissa – tämäkin siis mahdotonta meillä, kun toinen on villitsemässä mukana ja sen jälkeen suunnistat heidän perässä vain kolinan perusteella. Pappa kuvailikin tapahtumaa, että hän ajatteli mielessään ”niin suloinen tyttö, katsokaa kaikki – tämä on minun tyttäreni…ja sitten se tapahtui”…eli kassalla prinsessalla paloi hermot kun tavarat pitikin antaa tätille ja siinä oli kahteen mieheen maahan heittäytynyttä karjuvaa prinsessaa sitten saatettu autoon. Tunnelmasta toiseen sanoisinko, mutta prinsessa sai kerrankin oman tilan yksinoikeudella näyttää tunteensa ja pomputtaa miesväkeä menemään 😉

Päivänä kun pappa ja kummatkin lapset olivat flunssaisia ja jäivät kotiin kävimme mummin ja mufan kanssa tutustumassa lähellä olevaan kahvilaan Kellokoskella, Kinuskillaan. Tarkoitus oli ottaa lapsetkin mukaan, mutta olivat sen verran lämpöisiä, että jäivät lepäämään – ja tämäkin oli toisaalta hyvä käänne, sillä sain syödä ihanan aterian rauhassa aivan mielettömän ihanassa ympäristössä – ihan uusi lemppari ja minä sain nauttia siitä täysin keskeytyksettä! Jos joskus menisimme naimisiin karkaamatta, niin olisi ihan ehdottomasti minun valinta hääjuhlille tämä paikka ajattelematta mitä siihen tilaan niinku oikeasti tarvitsisi juhlien puolesta. Aivan meidän näköinen paikka. Mutta tässä on tuo iso ”jos” edessä kahdesti, eli jos menisimme naimisiin ja jos emme karkaa naimisiin, eli tuttavat ei todellakaan kannata kuiten alkaa odottelemaan brunssikutsua enempää tähän ihanaan miljööseen. Mutta suosittelen käymään!

Teatteritunnelmissa Tikkurilan lasten taidetalo Pessissä.

Päivänä kun mummi ja mufa sairasti kävimme papan ja lasten kanssa katsomassa Bravo! – festareiden Max – Pjäsen om Bilen, Bollen och Lampan” lasten teatteriesityksen ja totesimme, että lapsemme eivät ole kulttureimmastapäästä. Toista sai pidellä kiinni, sillä halusi vain ja ainoastaan lavalle ja toinen ei mistään houkutteluyrityksestä huolimatta suostunut astumaan koko teatterisaliin. Mutta olen iloinen, että menimme ja menemme jatkossakin, jos vaikka sattuisivat joku kerta taipumaan teatterin vietäväksi. Teatteriesityksiä ja muita asioita tulee tehtyä eri tavalla innostuneesti, kun välissä sairastaa ja jälleen arvostaa uudella tavalla terveiden päivien tuomia mahdollisuuksia!

Nyt lapset siis terveenä ja ollaan nautittu auringosta joka päivä. Itsellänihän on hemmetin kivulias ja sitkas korvatulehdus ja poskiontelotulehdus vielä päällä, mutta nakkelin kuitenkin kalkkia tänään nurmikolle lumisateessa menemään vielä aamun ulkoilujen päälle. Lasten terveitä päiviä arvostaa niin paljon näin lempparivuoden aikana keväänä, että yhtään päivää ei halua niistä jättää ns. hyödyntämättä, joten malttia omalle levolle ei ole – eikä tule, mutta kunhan tässä lääkitys osuu kohdalleen niin paremmin se hommansa hoitaa kun lepo kuitenkin. Joten antaa palaa vain aurinko ja nautitaan täysillä jokaisesta terveestä päivästä, eikä anneta flunssien meitä masentaa – sairastuvassakin voi piileä kuitenkin hyviäkin hetkiä!