Kaksosten kasvattama

Upea aurinko ja odotetetut pikkupakkaset – kyllä vihdoin alkoi marraskuu näyttämään parhaita puoliaan ja toivottavasti tämä on yhtä kuin hyvästi kuravaatteille ja koiran mutatassuille hetkeksi! Jäätyneestä liukumäestä tuli kunnon kyydit ja sen perään oli hyvä käydä marketissa eväsretkellä istahtamassa eläkeläisten kanssa penkeillä ja kuulemassa monen monta kaksostarinaa. Siitä oli hyvä jatkaa kirpsakalle kävelylle ja kottiin leipomaan.

Tämmöisen päiväuniajan ylisuorittaja puunaajankin on hyvä ottaa välillä iisisti kun lapset nukkuu. Kuppi teetä ja banaanileipä uunista – autuus! Jo pelkkä tuoksukin talossa tekee yhtä kuin olon että olen saanut tänään kuitenkin jotain jo aikaiseksi.

Miksi sellainen ”aikaansaava” olo ylipäätänsä pitää joka päivä saada tehtyä ja jos on ollut laiska ja väsynyt, on päivä yhtä kuin pilalla? Tyytymättömyyttä. Siitä tulikin mieleen eilinen purkautuminen puolisolleni. Perinteiset äidin itkupotkuraivarit, jotka todistavat oman äitini sanoja, että joillakin lapsilla tuo uhmaikä tuntuu vain kestävän. Tiedättekö sellaisen kaameen valitusvirren, että minulla ei ole ikinä omaa aikaa jne. Tähän puoliso kommentoi, että sinä saat omaa aikaa milloin vain haluat ja sen jälkeen itse tajuat, että puoliso on ärsyttävän oikeassa ja ongelma vaan on, että en osaa ottaa sitä omaa aikaa Sitähän ei toki voi myöntää, vaan jatkaa sanoilla että ei mulla ole elämää tai tekemistä kodin ulkopuolella ja päättää asia dramaattisesti ”En minä tiedä mitä minä haluan tehdä” – no kappas Einstein!

Purkauksen jälkeen oltiinkin jo matkalla katsomaan Aleksilla syttyneitä jouluvaloja ja autossa päätettiin, että ollaan jälleen kavereita – hyvä niin, sillä tuskin muistin enää purkaukseni syytä edes. Lähinnä vain nauratti takapenkin uusi taistelupari – tyttäreni kiljuu ja veljensä huutaa hänelle ”lopeta lopeta” – jälleen uusi sana jonka kuulen pienen suusta ja ai että niin osuvaan paikkaan 🙂  Jälleen oli hyvä olla, koko perhe matkalla kaupunkiin ja ihanien ystävien uutta kotia ihailemaan – eritoten ne vaaleat lautalattiat ja heidän tyttären leikkivaltakunta teki lähtemättömän vaikutuksen.

Tästäkin jälleen huomaa, että se omanajan kaipuu sekoittuu minulla välillä koko perheen yhteisen ajan kaipuuseen ja siihen auttaakin hetkessä lääke, että yhdessä porukalla ulos kodista kohti arjesta erottuvia muistoja! Niitä tulee rakentaa säännöllisesti, kaiken näiden ruokataistelujen ja vaippojen vaihtamisen keskellä – ne antaa virtaa juuri noihin arjen pieniin vänkäyksiin!

Kaksoset, leipominen, monikkoperhe, parisuhde, perhearki