Lainaa.com

Isovanhemmat,Oma-aika,Parisuhde,Reseptivinkki

Ihan kaksin!

16.12.2013, mailis

Perjantaina illalla koin hetken kun olisin juuri lennolta tullut ja istuisin taksissa matkalla hotelliin. Lennolta tullessa kun on aina kamala härdelli passintarkastuksien, turvatarkastuksien, lasten ja matkalaukkujen kanssa ja pääset huokasemaan ensimmäisen kerran vasta kun olet kaikki saanut yhdessä koossa autoon istumaan ja olet matkalla kohti kohdetta. Erona oli vain, että olimme jättäneet lentokentän sijasta taaksemme lapset ja perushärdellin isovanhempien hyvään huomaan, sulkeneet ovet takanamme ja istuimme papan kanssa kaksin autossa  – jotenkin ne vanhat tutut maisematkin näyttivät ihan erilaisilta, kun niitä oli aikaa eri tavalla silmäillä. Matkamme suuntautui kohti hyviä unia hotellissa ja Nosturin Royal Republicin keikalle. Radiosta kajahti vielä niinkin imelä biisi kuin Van Halenin Can’t stop loving you, mutta se sopi tilanteeseen niin hyvin, olihan nyt hetki aikaa vain toisillemme. Samaisessa tilanteessa huomasin, että olen alkanut kutsua puoliskoani papaksi ilman lapsien läsnäoloakin – en ole päässyt vielä tulokseen itseni kanssa onko se hyvä vai huono asia. Saattaishan tuo joku muu kutsumanimi kuten ”kulta”, ”rakas” tai vaikka ”apina” kertoa toki sen, että on hän minulle muutakin kuin lasten iskä. Mutta, kylläpä hän myös sen tietää ja häntä itseään asia ei kyllä haitannut.

Kyllä teki terää olla kaksin ja käydä ilman lapsia myös ystävien kanssa aamiaisella keikkaillan perään. Mutta mukava oli palata kotiinkin ja nähdä isovanhempien huomiosta nauttineet naperot. Naperoiden kanssa matkaa jatkettiin vielä ystävien pariin lämminhenkisiin herkkuruokaisiin pikkujouluihin. Kyllä oli melkoisia kohokohtia siis viikonvaihteessa. Siitä tulikin mieleen pari pikkusuolasen reseptiä vinkiksi, kun kiireessä nopeasti jotain tekaisin mukaani vietäväksi (nopeasti hyvää on todellakin mun makuun paras resepti). Valion resepti juustoempanadoista on ihan suosikki – myös lapset tykkää ja on meillä ihan vakio tarjoilu (http://www.valio.fi/reseptit/juustoempanadat/). Ja näin voitaikinoiden kultaikaan vielä nopeammin toteutui valmiista voitaikinalevyistä tehdyt suolaiset kampanisut. Taskun sisään vain punaista pestoa, savukalkkunaa ja goudajuustoa ja taitoskohdasta leikkaa kampanisun sakarat ja on herkkua.

Hyviä hetkiä siis viikonloppuna – jätetäänkin siis mainitsematta tällä kertaa sunnuntain joulumarkkinat joihin pakotin perheeni lähtemään kävelylle lumituiskusta huolimatta ja iloisista ilmeistä joita tämä aiheutti jokaiselle meistä. Unohdetaan myös kertoa kertyneet tiski – ja pyykkivuoret parin päivän taloudenhoidon laiminlyömisen seuraamuksena, mutta hei – olihan se nyt tämän arvoista sentään, joten pidetään tämä postaus positiivisenä sen kunniaksi!

, , , , , , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *