Tampere on upea kaupunki! Hetken se oli kotikin ja aina se on ollut ”mummila-kaupunkini”. Onkin hauska tutustua uudelleen kaupunkiin omien lasten kanssa vanhempana, jossa itse on käynyt lapsena mummiloimassa, sekä myöhemmin viettänyt menevää sinkkuelämää. Sitähän on aivan kuin uuden kaupungin äärellä, kun nykyinen reissuseurue ei kaipaakaan niitä lempikapakoitani tai tunnelmallisia ruokapaikkoja, eikä mustamakkarakaan vielä kelepaa – no mitä täällä sitten tehdään?
Meidän tämänkertainen Tampere-reissu oli vuorokauden mittainen. Reissun pääsisältö painottui serkkupoikani yo-juhliin ja mummilassa käyntiin, jotka olivat tämmöisiä tuttuja ihania paikkoja täynnä tuttuja ihania ihmisiä – se on minun Tampere. Mutta täytyi lähteä kuitenkin vieraalle maaperälle, sillä meidän perhe ja velipoikani ei halunnut majoittua hotelliin, kuten tuossa viimeksi aiheesta selitinkin. Valitsimmekin majapaikaksi Härmälän leirintä-alueen, jossa en ole kerrassaan ikänä käynyt, joten tämä oli täysin uutta Tamperetta minulle.
Härmälän leirintä-alueelle saavuttiin aika iltasella. Ja ennen kuin aloitan, niin haluan tuoda esiin seuraavan pointin: Tää leirintä-elämä ei sitten ole minulle mitään tuttua, joten pahoittelut jo etukäteen asiantuntemattomuudestani, mutta kirjoitan tämän nyt täysin omaan fiilikseen pohjautuen, vailla useampaa vertailukohdetta :).
Satoi kaatamalla, joten myöhäinen paikalle saapuminen ei haitannut – iltapalat ja nuoriso unille leirintämökissämme. Sateen ropina olikin juuri sopiva tunnelman tuoja nauttia mökin ulkopuolella aikuisten kesken pari lasia viiniä ja sekun juoruilla katoksen alla. Samalla tein pikakierroksen alueella ja totesin, että komeat on Pyhäjärven maisemat, jonka rannalla leirintä-alue sijaitsee ja vessat ja keittotilat kävin toteamassa siisteiksi, mutta ei mitään erityistä sisältäviksi.
Seuraavana päivänä lapsilla oli mukava herätä kun sorsat oli ikkunan takana – ja heti kun vaatteet oli saatu päälle ampaistiin niiden perään tukka putkella yrittäen pakottaa sorsaparkoja tulemaan syliin – juu, ei onnistunut. Mutta siinä samalla huomasin, että varuillaan sai olla mihin muksut menee – alueella ei oikeastaan ole muuta kuin caravan & camping – paikkoja, sekä todella täyteen ahdetusti leirintämökkejä, mutta ei mitään aukeampaa kohtaa, jossa autotie ei mene heti vierestä. Jotenkin alue oli vain tosi ahtaan oloinen ja täyteen tupattu. Alue oli siisti, mutta mielestäni tosi persoonaton. Minigolf-rata näytti houkuttelevalta, mutta se ei ihan ole vielä meidän juttu tai etsisimme vielä tänäkin päivänä uhmassa heitettyjä palloja pusikoista. Leikkipuisto oli pari keinua ja yksi kiipeilyhässäkkä, joka oli isommille lapsille. Uimaranta oli aika pieni, maisemat toki hienot. Mutta käytännössä mestasta jäi vähän mitäänsanomaton olo. Eli sarjassamme tulipahan nähtyä, mutta eipä ole kiire uudestaan. Lähdimme alueelta aika hyvissä ajoin sitten kuitenkin eteenpäin.
Tallipihalla ennätettiin myös poiketa – siellä olen käynyt ennenkin ja minusta tuntuu, että paikka veti putiikkeineen tätä mammaa niin puoleensa, että muuta käyntikohdetta ei tällä kertaa edes harkittu. Minä tykkään Tallipihasta ja niin ne tykkäs vain muksutkin. Ihan vielä ei poninselkään menty, mutta johan noita ihaili menemään, hiekkalaatikolla tuli hyvät kuraleikit, tyttäreni jaksoi kiertää putiikkeja mun kaa ja muutenkin pihapiirissä on hyvä vapautuneesti katsella ja juoksennella. Tässä paikassa on tunnelmaa, vohvelintuoksua, erilaisia esityksiä ja ne ihanat putiikit. Alue ei ole suuri, joten 1h parkkiaika heidän parkkiksella on varmaan aika realistinen muksujen kanssa, meillä meni sen 1.5h ilman kahvittelua. Tosin jos haluaa putiikit kiertää kunnolla ajan kanssa ja juopasta kesäkahvilassa rauhassa kahvit niin asia eri – mutta tämähän ei ole realistinen ajatus jos ne muksut on tosiaan mukana.
Kiitos Tampere – paljon on vielä listalla kaupungissa koluttavaa näin uusin silmin ja perhekokoonpanoin, mutta johan me ko. kaupungissa rampataankin useasti, että vielä me ennätetään!
Härmälän leirintäalue, monikkoperhe, perhe, Reissu, Tallipiha, Tampere
