Kaksosten kasvattama

Lapsi on nukkuessaan aina suloinen – ehkä vielä enemmän tämmöisinä päivinä kun pappa on työmatkalla pari päivää. Mutta ollaan pärjätty naperoiden kanssa mukavasti – mikään muu ei ole harmittanut kun nuo eilen kuvioihin palanneet kuraiset sadekelit ja koirahan meillä pitää huolen, että vesisateeseen lähdetään kuraleikkimään ei kerran, vaan ainakin pari kertaa päivässä koko porukka. Eikä siinäkään mitään mutta kun se edellyttää sen makaroneiksi heittäytyvien ja kiljuen pakoon juoksevien naperoiden pukemisen haalareineen ja kuravaatteineen. Tosin naperoiden eduksi täytyy myöntää, että tämä vastahakoisuus on pikkuhiljaa häviämässä kokonaan, sillä on alettu oppia, että pukemisesta seuraa pelkästään hyvää. Tärkeintä ei kuitenkaan unohdeta iltalenkeillä pukea, kun melko pimeä alkaa olemaan (varsinkin kun meidän kohdalta sopivasti onkin katuvalot olleet palamatta koko syksyn) nimittäin heijastinliivejä. Ei ainakaan nyt, kun tontut (mummin ja mufan avustuksella) lähetti yli-suloiset heijastinliivit (www.vinkee.fi) , joita viitsii vaikka päivän paisteessakin ihastella tarvittaessa.

Ulkona on melkein poikkeuksetta aina mukavaa – äitin mieli tuulettuu ja naperot nauttii posket punaisina kikatellen. Ulkoilu on myös parhain lääke niihin hetkiin kun vähänkään meinaa pinna kiristyä – toki se vaatii aina sen lähtemisen vaivan, mutta aika suurella prosentilla se kyllä palkitaan meidän perheessä. Illalla ulkoilun jälkeen on hyvä alkaa selailemaan kirjoja ja noh… ”rauhoittumaan”. Yleensä se kuitenkin päätyy siihen kun istun kirja kädessä, kaksi muksua sylissä, jotka haluaa katsoa just eri aukeamaa samasta kirjasta, että jollain alkaa siinä porukassa harmittamaan ja häntä sitten lepytellään. Tämän takia unisadut ennen päiväunia ja yöunia luetaankin niin, että naperot ovat pinnasängyissä ja minä heidän edessä nojatuolilla luen ja esittelen kuvia sieltä turvallisen välimatkan takaa – tämä toimii. Ai että, mä niin rakastan satuja! Olen aina rakastanut ja ostellut lastenkirjoja, jotka omaa kultaisia muistoja lapsuudestani. Ja tämän olen siis tehnyt vailla tietoa omista tulevista jälkeläisistä. Tällä hetkellä lapsilla loppuu kärsivällisyys kuunnella satuja ennen kuin äiti malttaa lopettaa lukemista ja välillä väkisin luen vastalauseiden säestämänä vielä parit sivut. Tämä varmasti vielä muuttuu – osasin itsekin jo tosi pienenä pari Miina&Manu kirjaa täysin ulkoa, että voin vain kuvitella kuinka monta kertaa äiti parkani on saanut sitä samaa kirjaa lukea uudestaan ja uudestaan.  Miinan ja Manun olen saanut myytyä myös omille muksuilleni – ovat ihan faneja. Lapsuudestani muistan myös Pörri-peikko kirjat. Näitä meillä on lapsille ostettu myös, mutta ruotsinkielisenä, eli peikon nimi onkin Plupp. Pappa lukee lapsille näitä iltasatuina ja lapset ovat ihan hulluina näihin kirjoihin. He tykkäävät selailla näitä kirjoja ja ihastella kymmeniä kertoja päivässä…siksipä juuri tässä samalla olen teippaillut sivuja näistä kirjoista. Minusta on ihanaa kun lapset ovat ihastuneet näihin kirjoihin – kirjat sijoittuvat kuitenkin Lappiin ja se on minun kotini ja haluan siitä tärkeän paikan myös lapsilleni.