Varoitus! Sisältää kakkajutun. Kotona ollessa tietyt asiat alkavat vain ärsyttämään joinakin päivinä – hei oikeesti, kuinka paljon kakkakin voi ärsyttää tiettyinä päivinä? Varsinkin kun ne tuotokset on vaipoissa heti sen jälkeen kun potalta on päästy pois. Menet peppuja pesemään ja mietit, että seuraavaksi tulenkin tähän itse pesemään hampaani ja laittautumaan päivää varten, yök. Näinä päivinä etsin vahvimman tuoksuisen pesuaineen (kloridi) ja pesen lavuaarin peppupesujen perään. Jääpipähän ainakin joku muu tuoksu nokkaan, eikä muuten katoa vaikka peppuja toistamiseen tullaan pesemäänkin. Toinen vaihtoehtoni on pistää muutamat tipat jotain tosi voimakasta hajuvettä puseron kaulukselle, niin että se väistämättä kohoaa koko ajan nenääni – plus tämä tuo hieman ylellisemmän olon peppupesujen jälkeen, kun muuten olet puoleksi itsekin märkänä ja hiukset pystyssä.
Entäpä kun itse olet tehnyt virheen, joka tekee päivästä mutkikkaamman? Kuten meikäläinenkin meni ostamaan jotain muuta puuromerkkiä kuin iänikuista Nallea, jota meillä syödään aina. Eipähän muuten kelvannutkaan enään. Yrität ja rukoilet ja kyseenalaistat, että miksi te ette nyt syö, tehän tykkätte puurosta jne. ja lopuksi tuntuu että voisit repiä hiukset päästäsi kun ärsyttää ja samalla tiedostat, että oma vikahan tämä on, mitä menit jonkun tarjouksen perässä taas ja rikoit hyväksi havaittua ja toimivaa puuro-linjaa. Sitten kun tämä tapaus menee vielä niin pitkälle, että lapset tulevat epäileväiseksi puuron suhteen ja tekevät kokonaan lakon (jopa sitä Nallea kohtaan) ja nyt joudutaankin hetki syömään puuron tilalla jotain muuta, niin kyllä pienistä epähuomiossa tehdyistä liikkeistä voikin olla pitkät seuraamukset. Ei näitä kavereita niin vain huijatakaan.
Varsinkin meidän poika – hän on niin tarkka. Tuli nyyhkyttäen tuossa viereeni ja piteli kaulan ja korvan välimaastoa ja minä tietenkin heti syytän korvatulehdusta tai jotain turvonnutta rauhasta tms. Kyseessä kuitenkin oli nuppineulanpäätä pienempi piste kuivunutta ketsuppia, jonka pois pyyhkäisyn jälkeen kuvioihin astui normaali suloinen pieni mies. Toista se on tuo meidän ”prinsessa” – voi kulkea aivan huoletta vaikka koko naama ketsupissa, eikä tunnu missään. Onkin hauskaa huomata, että tässä puhumisen aloitteluvaiheessa poikani onkin päättänyt aloittaa opettelun valituksista. Lähes aina kun pääsemme keskusteluyhteyteen, hän tuo esille lauseen ”ai – ai – aih” todella surullisella äänenpainolla ja kertoo kuinka pesulappu kutittaa jossain kohtaa vaatteissa tai vaipan reuna on taipunut ikävästi painamaan. Eikä hän myös kestä, jos hän läikyttää juotavaa päällensä tai tiputtaa ruokaa edes ruokalapulle – tämä on kyllä toisaalta tehnyt hänestä siistimmän syöjän. Maailman suloisin pikkuvalittaja. Jostainhan se kommunikointi on aloitettava ja valittaminen on kyllä osa ihmisten perusluonnetta, joten mitäpä sitä toista siitä moittimaan. Tyttäremme on enemmän topakkaa emäntätyyliä ja hänen lempi-ilmaisunsa on topakasti ja juuri oikeisiin tilanteisiin osuva ”No niin”. Hän on myös enemmän keskittynyt laulunsanoihin ja eläimiin puheessa ja hänen suosikkilauseensa mihin tahansa kysymykseen kuulostavat lähinnä tältä ” Vain elämää Boomkah sanoo koo koo koo koija kissa pallo putu palettii (=puuttuva palanen) ” ja loppuun vielä loppuhymähdys Jenni Vartiaisen junat ja naiset biisistä ju-u-uu tehostettuna vienolla pääntanssiliikkeellä. Näin ne on jutut erilaiset, pienestä pitäen!
Nyt ei muuta kuin kakkakestävyyttä ja kohti pitkää juhlavaa viikonloppua!
arjen oikut, ensimmäiset lauseet, Kaksoset, monikkoarki, monikkoperhe, perhe
