Mummilassa on hyvä olla. On se yllättävää kuinka tämmöinen kolomekymppinen lapsi voikin kaivata vanhempiaan, kun välimatka on niin pitkä. Välimatkassa on myös hyvät puolensa. Kaipauksen tunne on hyvästä ja myös se, että kun nähdään, niin sitten nähdäänkin kunnolla aj
an kanssa. Kyllähän tämä on niin erilaista ajanvietettä olla päivät / viikot putkeen porukoissa 24/7. Tämmöistä ei varmasti olisi, jos asuttaisiin piipahdus matkan päässä – se olisi enemmän sellaista arjen apua ja kahvittelua, mikä ei varmasti huono ole sekään, mutta minä pidän tästä. Lapset muistavat paikat ja ihmiset ja ovat kuin kotonaan. Myös pikkuveljeni on kaikki nämä päivät meidän kanssamme ja hän on ihan varsinkin poikamme idoli. Yhdessäolosta ne rakkaimmat suhteet syntyvät.
Ja kyllähän se on helppo tulla paikkaan, jossa kaikki on tehty ja mietitty lasten mukaan. Kukat on ikkunalaudalta lasipurkkeineen vaihdettu puisiin tonttu-ukkoihin, pöytätasot säästetty lasikulhoilta ja kynttilöiltä, portti viritetty rappusiin ja tärkeimmät tavarat laitettu kaappeihin ja kaapit salvattu pikkukätösiltä. Pakkausta helpottaa, että täältä löytyvät omat matkasängyt, syöttötuolit, lelut ja jopa turvaistuimet jos junalla reissattais pitkät välit. Kyllä noista omista vanhemmista vain puhkeaakin melko super-isovanhempia. Ja kyllä he nauttivatkin osastaan, kun saavat olla se lellivä ja hellivä osapuoli, kun me heristellään sormia menemään. Ja naureskelevat vahingoniloisesti selän takana, kun tyttäreni heittäytyy lattialle huutamaan pienintäkin vastoinkäymistä ja toteavat, että aivan kuin sinä pienenä.
Joulu itsessään on saanut lasten myötä uusia piirteitä. Erityishuomionsa saavat jouluruokailut, jotka ovat melekosta tuskaa ja vääntöä näiden
kahden riiviön kanssa ja väsymys, joka iskee kun pelaat jouluaattona lautapelejä menemään myöhään käkättäen ja aamulla lapset herättävät reippaina aikaisin leikkimään. Tai kuusi kaatuu pari kertaa leikkien tiimellyksessä ja huomaat edelleen olevasi ainoa joka katsoo lumiukkoa telkkarista, kun lapsillasi ei vieläkään se kiinnosta. Joulupukki saapuu ja jännität varmasti enemmän kuin lapset, että miten he tähän kaveriin suhtautuvat. Tunnet suunnatonta iloa, kun pieni poikasi kipuaa joulupukin syliin ja on niin tomerana. Tunnet myös iloa, kun pieni tyttäresi pitää päänsä ja suostuu korkeintaan kädestä päivää sanomaan pukille, mutta syliin hän ei mene, sillä hän ei halua – kyllä luonnetta pittää olla ja jos toinen tekee jotain, niin ei toisen pidä kokeakaan tunnetta, että nyt minunkin täytyy. Ja kaksosten vanhemmille juuri nämä tilanteet, kun lapset reagoivat eri tavalla ovat jopa helpottavia – vaikka naperot kuinka olisivat saaneet prikulleen saman kasvatuksen, kaikkeen et voi kuitenkaan onneksi vaikuttaa, vaan kyllä se lasten oma yksilöllinen luonne on vahva.
Iloa tuo myös kun lapset avaavat paketteja ja pieni tyttäreni löytää sieltä ensimmäiset omat nukenvaununsa ja lähtee heti työntämään omaa vauvaansa niin tärkeänä ympäri asuntoa. Tai poikani kaivaa paketista Late Lammas pehmolelun ja aloittaa pussailemaan sitä välittömästi. Ja suurinta onnea on seurata, kuinka lapset leikkivät ja viettävät juhlaa isovanhempiensa, enonsa ja isoisomummonsa kanssa – se on rikkautta ja se on joulu. Vaikka oma mummoni sanoikin aattona, että kyllä ne nämä lapset juhlan tekevät, niin kyllä siihen vastineeksi voi sanoa, että kyllä ne mummot sen tekevät myös.
Toki iloa edelleen tuottaa myös ne omat paketit – puoliskoni potee aina hankaluutta lahjojen ostossa ja olenkin keksinyt tähän hyvän keinon meitä kumpaakin ajatellen. Leikkelen lehdistä aina kun näen kuvia irti tuotteista jotka haluan ja annan ne lehtileikkeet puolisolleni. Niitähän ajansaatossa kertyy luonnollisesti karmee kasa ja puolisoni aina ostaa osan niistä ja minulla siis säilyy jännitys pakettien aukaisemissa, sillä en tiedä mitkä hän on kaikista tuotteista valinnut – en myöskään muista mitä olenkaan ajan saatossa lehdistä leikellyt. Mutta sen tiedän, että lahjat ovat aina mieluisia! Puolisoni lahjatoiveet koskettavat hänen harrasteita yleensä ja käytän aina näissä toiveissa tonttuapua hänen kavereiltaan kyselemällä, jotka harrastavat samoja lajeja. Pienenä yllätyksenä annoin hänelle tänä jouluna myös kalvosinnapit, joissa on lasten valokuvat – olivat ihan loistavat, suosittelen! Tuotteet ovat Anna Pusu designin luomukset (www.annapusu.com).
Me ei olla pariskunta joille lahja on ”että saamme olla yhdessä” tai joku yhteinen rauhallinen hetki aattona tms. Kyllä meidän mielestä jouluna annetaan paketit ja sillä selvä – lahjojen antaminen on ihan törkeen mukavaa! Vaikka lahjat menevätkin yhteisistä rahoista ja moni ei koe tätä tarpeelliseksi tämän takia, mutta kyllä minä koen – sama mistä pussista se raha lähtee, kun idea lähtee kuitenkin omasta sydämestä! En ole myöskään äiti, jolta kuulee lauseen ”sama se minun lahjoilla, kunhan lapset ovat onnellisia omistaan”. No kyllähän minäkin nyt omat pakettini haluan! Eihän lapset ota minulta mitään pois, hehän vain antavat minulle lisää kaikessa – saan siis nykyään vain extrana iloita myös heidän lahjoista heidän kanssaan! Ja suunnitella lahjat myös heille – se onkin parasta ja niin minua! Lahjasuunnittelulista ulottuukin jo vuodelle….mitä lie!
isovanhemmat, Joulu, joululahjat, Kaksoset, monikkoperhe