Käyntikohde,Kotimaa,Lapset,Perhe,Reissu
Paikka, jossa meillä nautittiin rauhasta.
Muumimaailmaa kohtaan odotukset oli aika korkealla – kaikki on sitä niin kovasti kehuneet ja meidän lasten ikäisetkin muksut viihtyneet. En ole koskaan kuullut paikasta juurikaan mitään huonoa ja tuskin moni muukaan siis, joten olen pahoillani, mä joudun tätä kaunista paikkaa nyt vähän moittimaan, vaikka leppoisa päivä siellä vietettiinkin. Muumifanit, älkää siis lukeko tätä eteenpäin 🙂
Mä vertaan meidän kokemusta Ti-Ti nallen taloon, sillä kumpiakaan hahmoja emme ole seuranneet, mutta muumit sentään tiesimme kaikki
Nuuskamuikkusen teltta oli hyvä paikka piileksiä rauhassa.
nimeltä. Paitsi Hosulia – jouduin paikan päällä oikein kysymään, että kukas se sinä olet. Mutta pääsääntöisesti kyllä. Ti-ti nallen talossa lapset jännitti ensin vähän, mutta rentoutuivat, kun siellä sai joka huoneessa touhuta menemään eri juttuja ja pihalla oli kivoja leikkuja. Loppujen lopuksi halailtiin nalleja ja mistään muusta paikasta ei ole puhuttu koko kesänä.
Muumimaailmassa ei käynyt näin. Tyttäreni oli ensimmäisten hetkien jälkeen todella peloissaan, rohkaistui sanomaan Pikku-Myylle käsipäivää, mutta sen jälkeen painoi päänsä rattaiden selkänojaan ja ilmoitti haluavansa kotia. Poikani kyllä jahtasi Haisulia, yritti syöttää kiviä Nipsulle ja oli kiinnostunut lähtemään kulkemaan satupolkuja pitkin, joten hän sitten lähti matkaan papan kanssa ja me jäimme tyttäreni kanssa pikniköimään kauemmaksi hälinästä. Kesti muutaman herneenpalon, karviaisen ja ruissipsin verran saada houkuteltua tyttäreni nostamaan edes katseensa rattaista ja ihan vain seuraamaan meininkiä.
Muumitalossa ei viihtynyt kumpikaan lapsista – eikä vanhemmatkaan. Siellä ei ollut paljon mitään touhuttavaa, ainoastaan katseltavaa ja kun ei meidän muksut ole innostunut sarjaa seuraamaan, niin eivät he osanneet yhdistää huoneita kenenkään hahmoon tms. joten hikipäässä ravattiin talo vain nopeasti läpi. Tämä talo vaatii kyllä enemmän sarjan tuntemusta, enemmän mielestäni museomainen kokemus, eli aika laimee. Olin jo vähän odottanut, että pääsen leikkimään muumimamman keittiöön, kirjoittelemaan ja piirtelemään muumipapan huoneessa, leikkimään lukuisilla leluilla muumipeikon huoneessa ja leikkimeikkaamaan ja nukkeja hoitelemaan tyttöjen huoneessa – toki siis lasteni kanssa :). Mutta tarjonta ei ollut ihan tätä. Muutenkin olin vähän pettynyt, kun paikka oli jotenkin niin kaupallinen, eikä tunnelma vastannut sitä oikeaa muumilaaksoa – tietty aitous ja sydän puuttui minusta tästä jutusta. Sopiva varmasti lapsille, jotka sarjaa seuraavat, mutta ei vielä meidän muksuille, joita enemmänkin kiinnosti pitkospuilla juoksevat muurahaiset ja mörön ja hattivattien luolat ja satupolut oli enemmänkin kiva vain juosta riehuen läpi. Paikka oli kaunis, mutta liian vaativa meidän jännittäjille – palautteesta päätellen, taitavat tosin olla kyllä poikkeuksia sarjassaan ;). Poikani jaksoi kuunnella sen 3 minuuttia nuuskamuikkusen satua ja hetken leikkiä muumipapan laivassa. Satupolulla alkoi jo vähän väsyttää ja välillä piti reppanaa, joka ei kuulemma jaksanut kävellä kantaa siinä 30 asteen helteessä.
Mutta otimme rennosti ja heittelimme kiviä rannalla, leikimme hiekkalaatikolla (niin kauan kuin se Hosuli alkoi pelottamaan), makoilimme
Putkaanhan se tämä reissu päättyi 🙂
Nuuskamuikkusen teltassa ja riippukeinuissa. Ei otettu mitään paineita, vaan etenimme rauhallisissa kulmauksissa, jotta neitimmekin sai kerätä hyviä hetkiä omaan tahtiin paikassa. Teatteria emme edes ajatelleet, sillä tyttäreni rentoutuminen olisi hävinnyt sen sileän tien. Poikaakaan emme sinne vieneet, sillä hänen seuransa oli rohkaisevaa tyttärellemme. Ja toisaalta – edelliset käynnit teatterissa ja sirkuksessa eivät saaneet häntä pysymään aloillaan, joten miksipä ei sitten saisi juosta vaan haisulia metsästämässä, kun se oli kuitenkin menevän nuoren miehen lempitouhuja. Tyttäreni rakastaa vedessä pärskimistä ja kun vain näkeekin rannan niin vaatteet lentää ja siellä se jo menee vettä kohti. Nyt hän ei halunnut muumirantaan, joten tiesin siitäkin, että pelko on aika kova, joten nyt tehdään vain just niinku neiti haluaa, ettei paikka kuitenaan aiheuta mitään ikävää mielikuvaa.
Tyttäreni on voittanut isoja pelkoja. Sirkuksessa ensimmäisen puoliajan oli vain kasvot minuun painettuna ja pelkäsi kovia ääniä ja halusi kotiin. Toiselle puoliajalle halusi kuitenkin lähteä, vaikka olin valmis viemään kotiinkin, jos oikeasti pelkää niin kovasti. Toinen puoliaika kuitenkin meni hyvin ja sirkuksen jälkeen oli innoissaan ja menisi mieluusti uudestaankin. Muumimaailma ei valitettavasti nyt mennyt voitettujen pelkojen puolelle ja hän onkin vannottanut minulle, että eihän mennä sinne uudestaan vaan ti-ti nallen taloon. Poikani on samaa mieltä, vaikka reipas paikan päällä olikin, mutta ilmeisesti ti-ti nallen talo on nyt jotain ihan korvaamatonta. Muumeista ei olla edes puhuttu nyt parina päivänä.
Olen ylpeä kummastakin lapsestani. Toinen on rohkea heittäytyjä ja osaa ottaa kaiken irti paikan päällä, vaikka ei nyt ihan mieluinen paikka olisikaan. Toinen on puolestaan tarpeeksi rohkea ilmaisemaan pelkonsa ja luottavainen, että hänen pelkonsa ymmärretään ja häntä ei pakoteta mihinkään ja pystyy sen myötä rentoutumaan.
Uudestaan mennään, jos lapset joskus innostuvat muumeista ja alkavat itse haluta kyseiseen mestaan. Heidän samanikäinen ystävänsä kyllä nautti paikasta ja halaili muumeja menemään niin ihastuttavasti. Joten näin se on lapsesta kiinni.
Voihan muumit laaksossa sentään – mutta tulipahan paljon halailtua ja juteltua ja otettua rennosti porukalla kauniissa ympäristössä, loppujen lopuksi kuitenkin hauska päivä, mutta nämä asiat pystymme toteuttamaan kyllä muuallakin ja aika paljon edullisemmin 😉 Ja tiedän, että nyt lähes jokainen teistä lukijoista haluaisi sanoa, että meidän lapset kyllä niin tykkäsi ja kokemus on aivan erilainen – siksi halusinkin kirjoittaa edes yhden poikkeavan kokemuksen :). Aurinkoista viikkoa kaikille!
Kaksoset, monikkoperhe, Muumimaailma, perhe, Reissu