Lainaa.com

Isovanhemmat,Perhe

Oodi isovanhemmille!

02.12.2013, mailis

Aukaisimme jälleen luukut lasten kanssa heidän ensimmäisistä joulukalentereista, jotka isovanhemmat ovat heille Lapista lähettäneet ja samaiset tyypit piipahtelevat meidän telkkarissa (skypessä) menemään. Eilen paistoimme sesongin ensimmäiset makeat ja suolaiset joulutortut, jotka saimme nauttia puolestaan lähellä asuvien isovanhempien sekä tyttäreni kummisedän kanssa. Olo on etuoikeutettu – onneksi lapsillamme on rakastavia isovanhempia ympärillä!

Minulle isovanhemmat ovat olleet aina tärkeät – rakkaimpiin lapsuusmuistoihin liittyy isovanhempien kanssa vietetty aika. Näitä muistoja haluan omien lapsieni saavan myös ja hyvältähän tuo näyttääkin. Isovanhempien ei tarvitse toimia kuten vanhempien (he ovat kerran jo sen hommansa hoitaneet ja mielestäni aika hyvin jos lopputuloksia katselee ;)), vaan he saavat muodostaa omat suhteensa lapsiin ja lelliä ja hemmotella menemään ja me vanhemmat ei kyllä aleta siihen puuttumaan – nautitaan kun lapsemme saavat rakkautta ja huolenpitoa tärkeiltä ihmisiltään ja me voidaan samalla vaikka itse huokaista. Näistä hetkistä tulee lämmin, hyvä olo! Vaikka meillä lapset ei karkkia syö vielä, niin mikään herkkukielto ei kosketa mummoja – oma 90-vuotias mummoni odottelee aina meidän lapsia kylään 1000km päässä  kettukarkkikulhon kanssa, niin sitä iloa, että hän pääsee karkit lapsille ojentamaan en veisi häneltä koskaan. Jo pelkästään se tunne, että ne karkit on ostettu meidän lapset mielessä pitäen (vaikka joskus karkit vaikuttavatkin siltä, että ne on ostettu meitsille silloin parikymmentä vuotta sitten ;)) tekee niin äärettömän hyvän olon.  Isovanhemmat leikittää, laulattaa ja naurattaa sekä halaavat ja hemmottelevat lasta niissä tilanteissa, joissa äiti sanoo, että nyt ei auta kiukuttelu ja heristää vain sormeaan rajojen vetämisen merkiksi – ja se on täysin oikeutettua & niin ”mummomaisen” herttaista. Isovanhempien tulee antaa olla niitä turva-aikuisia, joiden kanssa voi vähän lipsua rajoista hauskuuden puitteissa ja jotka saavat lelliä ja helliä menemään – niistä hetkistä syntyy hyvät muistot. Joten suuri kiitos teille!

PS: Lapset leikkivät tänään ensimmäistä kertaa kahdestaan piiri pieni pyörii leikkiä toisiaan käsistä pitäen, voi tippa ja linssi sentään! Huomattavasti suloisempi leikki kun aikaisemmin aamulla nähty tyttäreni heittämässä palloa ja käskyttämässä veljeään hakemaan sitä hänelle, kuten koirammekin tekee……!

,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *