Kaksosten kasvattama

Kun mummi ja mufa saapuu pohjoisesta, he yleensä kuulevat kun samalla oven avauksella ovi pamahtaa myös kiinni ja me vanhemmat olemme häipyneet talosta ;).  Tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Meillä ei ole ollut tänä vuonna papan kanssa vielä pientäkään kahdenkeskistä hetkeä, joten olimme tätä kovasti odottaneet. Meillä oli 24h aikaa tehdä jotain mieluisaa, joten lähdimme 24h reissulle Brysseliin.Kovasti olimme matkaa odottaneet, valitettavasti pappa vaan joutui loppujen lopuksi reissun päälle lähtemään sairasvuoteelta flunssan kourissa, mutta suoriutui matkasta todella urhoollisesti.

Ei muuta kuin lentoon! Perille päästäessä tiesimme jo etukäteen mikä bussi meidän tulisi löytää ja sehän löytyikin kivuttomasti. Ostimme ennen bussiin hyppäystä vuorokauden matkakortit, jotka olivat 7 euroa ja kävivät tosiaan kaikkiin julkisiin, joten oli hyvä valinta (yksi suunta kentältä kaupunkiin maksoi siis jo 4 euroa). Bussilla matkattiin meidän hotelliin, joka sijaitsi EU alueella. Matkan aikana nähtiin rapistuneita kerrostaloja, suuria EU-rakennuksia ja viehättäviä brittityylisiä kortteleita. Ei siis oikeastaan mitään uutta tai erikoista, sekoitusta eri tyyleistä, jotka kaikki ei siis niin viehättäviä. Mutta whatever, uus maisema joka tapauksessa, jossa oli mukava silmiä pyöritellä ja antaa mielen levätä!

Veimme hotellille kamat ja lähdimme samantien liikkeelle metrolla. Metroverkosto oli hyvin yksinkertainen ja jos meikäläinen taito sen samantien, niin kuka tahansa onnistuu sen käyttämisessä. Suuntasimme Marollesin kaupunginosaan (paikallinen ”Kallio” – nouseva trendi alue, paljon pubeja ja ravintoloita jne.) ja siellä Place du Jeu de Balles – aukion kirpputorille. Siinä vaiheessa kun sinne suunnistimme, huomasimme, että meidän hotellilta saatu kartta on ihan peestä, katujen nimiä ei löydy läheskään jokaiselta kadulta ja opasteita ei ole kyllä kertakaikkisen missään. Eksymiset ja harhailut pääsivätkin heti kärkeen ottamaan tilanteen haltuunsa ;). Kun sattuman kaupalta pääsimme kuin pääsimmekin perille – kirppari oli pettymys. Tykkään kiertää markkinatyylisiä kirppareita eri kaupungeissa, mutta haen niistä tiettyä tyyliä ja tunnelmaa. Täältä ei sellaista markkinahenkeä oikein löytynyt ja esillä olevaa tavaraa näytti olevan myös roskissa kärrättynä samanaikaisesti. Sitten iski hirvee nälkä ja raekuuro pisti viimeistään vipinää kinttuihin ja pois markkinoilta ja päädyimme vanhan papparaisen kulmabaariin, pieneen paikalliseen. Englantia papparainen ei taitanut ja näin ollen taisikin vähän itse päättää mitä me syödään ja mitä me juodaan, mutta se kuului mielestämme asiaan ja paikaan henkeen. Juopasimme hyvät paikalliset oluet ja söimme Belgialaiset croquet. Kuuntelimme bluesia ja tutkimme karttaa, että missähän hitossa me mahdetaan olla.

Aurinko tuli onneksi esiin ja päätimme jatkaa harhailua summassa – tällä kertaa selvittiin ihan kunnialla Grand Placelle eli Grote Marktille. Asiaa  juhlistimme lasillisella viiniä ja aivan mielettömän ihanilla Belgialaisilla vohveleilla. Vohvelien päälle valitsin kermavaahtoa, kuumaa belgialaista suklaata ja mansikoita – täydellistä, mutta oli myös ainoa suklaakokemukseni tässä suklaan kultakaupungissa, jossa jokaista kulmaa koristi suloiset suklaapuodit. Joudun tunnustamaan järkyttävän paljastuksen, eli pidän suklaasta leivonnassa eli osana jotain, mutta pelkkää suklaata syön hyvin hyvin harvoin, joten olen väärä ihminen kertomaan teille tästä suklaan kultamekasta. Mutta suklaapuodit oli herkullisen näköisiä! Mielettömästi kaupungissa oli myös antiikki – taide – ja huonekalukauppoja. Jälkeenpäin asiaa tutkittuani tosin huomasin meidän kävelleen eksyksissä ollessamme juuri alueella, joka on näistä tunnettu, joten ilmankos silmään pistikin ;). Mutta voin kertoa, että vanhojen tavaroiden etsijä ei tässä kaupungissa tulisi pettymään!

Me puolestaan ei etsitty oikeastaan mitään – mentiin ihan fiiliksen mukaan. Kuten yleistä kohdallani, kohdetuntemukseni on melko heikko mihin tahansa matkalle lähdettäessä, mutta matkan aikana oppii yllättävän paljon. Kuten sen, että kuinka suuret määrät kaupungissa oli turisteja – maaliskuussa ja tungosta! Kaupungilla ei ole mikään suuren turistikeskuksen arvo suomalaisten silmissä, mutta ilmeisemmin jossain päin maailmaa tätä kaupunkia suositaan kovastikin. Väestö on myös todella monikulttuurinen, joka tuo kaupunkiin myös suvaitsevan leppoisan ilmapiirin. Ja smurffit on Belgiasta! Mä tiesin sentään Tintin, mutta smurffit oli iloinen yllätys ja siitä hyvästä lähtikin lapsille parit smurffikylpylelut kotiin vietäväksi.

Aikamme kuljettua päädyimme myös pissaavan pojan eli Manneken Pis patsaan luokse. Siinä on taas yksi monumentti maan päällä, jonka suosiota ei meikäläinen vain tajua. Samanlainen pisupoika voisi olla kenen tahansa takapihalla lorisemassa, säälittävä sintti. Olikin mukava mennä viereiseen pubiin ikkunan takaa tirkistelemään, kuinka ihmiset parveili tämän pienen pissaajan ympärillä sankoin joukoin koko ajan.

Päivän pyörittyä alkoi flunssaisella jo olo painaa päälle ja lähdettiinkin illalla suunnitelmasta poiketen hotellille – napattiin matkalla belgialaiset ranskalaiset, jotka ei nyt ihan makuhermoja vienyt mukanaan, mutta tulipa parit maistettua. Hotellilla nostettiin jalat kattoa kohti ja käärittiin ne villasukkiin ja samalla tehtiin pieniä maistiaisia paikallisista oluista. Minun olutvalinnat maistui marjamehuille ja papan niin tummille, että ei meikän kurkusta edes uponnut. Samalla kuunneltiin 90-luvun musiikkia ja tilattiin huonepalvelusta pizzaa – sai belgian simpukat jäädä odottamaan seuraavaa kertaa – kertaa jolloin meidän simpukan syöjä pappa maistaa edes jotain. Nukkumassa jo kello 22 jälkeen ja aamulla ylös ilman herätyskelloa – kyllä teki terää, varmasti enemmän kuin alkuperäinen suunnitelma yö myöhään kuljailusta 😉

Seuraavana aamuna suunnattiin jo kentälle. Kentältä nappasimme mukaan kotijoukoille belgialaista suklaata eri muodoissa; levitteenä, pähkinän kuorutteena, keksinä ja ihan itse suklaana. Iltapäivällä olimmekin sitten kotona jo keittämässä matkan muistelu suklaakahveja!

Mielestäni 24h kahdenkeskistä aikaa papan kanssa tuli hyödynnettyä ihan loistavasti. Minun ennakkokäsitys Brysselistä oli, että paikka on aika mitäänsanomaton. Ei se ehkä nyt ihan sitä ole, mutta sopivan ”tylsä” lyhyelle vierailulle kuitenkin & meidän tarkoitukseen lähteä aistimaan uutta ympäristöä rentoillen oikein passeli. Ei mikään kaunokainen, mutta ei rumakaan. Paikka, joka antaa sinulle aikaa, eikä pakota juoksemaan ympäriinsä nähtävyydeltä toiselle – sellainen oli meidän Bryssel.