Kaksosten kasvattama

Minäpäs kerron teille vähän meidän lapsistamme. RV 40+1 tasan kaksi vuotta sitten syntyi maailmaan kaksi maailman ihmettä (oli muuten kiduttavan pitkä aika kantaa kaksosmahaa!). Nyt nämä ihmeet ovat tuommoisia vaahtosammuttimen kokoisia taaperoita ja on hyvä aika miettiä, että millaisia 2-vuotiaita he oikein ovatkaan. Aloitetaan tyttärestäni, sillä hän on A-vauva ja ansaitusti isosisko minuutin ikäerolla.

Tasan kaksi vuotta sitten <3 Punainen ja sininen lappu on väärinpäin, mutta onneksi sentään me tunnistimme lapsemme vaippoja vaihtamatta alusta alkaen 😉

Tyttäremme on pieni keijukainen – niin kaunis ja niin siro piirteinen. Välillä pysähdyn häntä vain katsomaan, että luoja miten ihminen voikaan omata noin täydelliset pienet piirteet – aivan valloittava. Nämä sirot kauniit piirteet kasvoilla vääntyvät kyllä vaikka mihin muotoon. Hän rakastaa naurattamista eri ilmeillä ja saattaa hauskuuttaa niillä ihan vain itseäänkin paremman tekemisen puutteessa. Tyttäremme on täyttä tunnetta – ja taitaa myös draaman. Kun hän nauraa, koko talo kikattaa ja nauruun ei voi olla yhtymättä – hän saattaa kikattaa niin, että menee ihan kippuraan ja vedet vuotaa silmistä vuolaasti. Kun hän huutaa tai itkee, koko talo haluaisi paeta paikalta lentävien tavaroiden alta. Hän osaa näyttää tunteensa kaikessa ja mennä tunteiden vietäväksi esimerkiksi heittäytyen lattialle. Näissä tunteiden osoituksissa näen niin itseni – hän on kuin pieni kopio minusta ja meidän miesväellä on välillä kyllä huokaisemisen tarvetta, kun naisväki aloittaa ;).

Tyttäreni on myös tekemisen ihminen. Hän ei välitä keskittyä television katsomiseen, kirjojen lukemiseen tai keskittymistä vaativiin leluihin. Hän rakastaa olla pieni kiltti apulainen ja auttaa tiskien, pyykkien ja leipomisen kanssa. Omaan elementtiin hän pääsee musiikin parissa ja rakastaa laittaa helmat pyörimään ja saada tanssijoita mukaan estradille kanssaan. Hän rakastaa naurattaa ihmisiä ja tulla itse nauratetuksi – hän on käsittämättömän hauska! Tyttärestäni huokuu ilo ja nauru – silmät nauravat hänellä aina ja pitävät koko ajan pientä pilkettä yllä – näin on ollut vauvasta asti.  Tyttäreni rakastaa veljeään ja kaipaa häntä jo siinä vaiheessa, kun veli nukkuu vaikka 15 minuuttia pitempään päikkäreitä. Hän myös tykkää kiusata herkempää veljeään ja tietää kyllä miten häntä ärsytetään. Mutta samalla hän pitää aina huolen, jos saa saa jotain, että veljen pitää aina myös saada. Tai jos veli itkee jossain, hän on ensimmäisenä paikalla lohduttamassa.

Tyttäreni on hitaasti lämpeävä uusia asioita ja ihmisiä kohtaan – sen takia hänen ensimmäinen reaktionsa mihin tahansa asiaan on ”njääh”, jolla hän pelaa itselleen miettimisaikaa lisää. Kun hän on sinut tilanteen tai henkilön kanssa hän antaa sille kaiken itsestään. Tyttäreni on täydellinen – suuria tunteita ja tanssia!

Pieni poikamme on niin liikuttavan suloinen – sellainen pehmolelumainen, jota minun tekee mieli koko ajan vain pussailla ja  halailla ja rutistaa. Hänen katseensa on niin rakastettava, että sille tekisi mieli antaa periksi kaikki. Ja entä se valloittava hymy – hurmaava. Poikani on kyllä sellainen pieni jämpti isäntä – kulkee täällä päivät pitkät niin tomerana pitäen talon pystyssä :). Hän on myös äärettömän huolehtivainen jo nyt – minä & siskonsa päivät pitkät täällä kompuroidaan ja hän kehoittaa jatkuvasti meitä olemaan nyt varovaisia. Poikamme on kuin pappansa – rauhallinen, hymyilevä ja jaksaa keskittyä tarkasti eri asioihin – hän esimerkiksi rakastaa kirjoja ja saattaa viettää todella pitkiä pätkiä kirjakasojen parissa lukiessaan niitä itse itselleen. Samalla hän on myös äärimmäisen reipas – kaikki lapset jotka tulevat ulkona vastaan kuulevat ”hei kaveri” – tervehdyksen ja kaupan kassalle hän on sanonut ”Heippa, rakastan sinua”. Hän on kertonut myös junalle rakastavan tätä ja on muutenkin todella sydämellinen. Hän ei lähde mistään tervehtimättä ja heipattamatta ihmisiä – ei kaupoista, ei leikkipuistoista, ei mistään.

Poikani ei ihan pienistä hermostu. Isosiskonsa saa hänet kyllä ärsyyntyneeksi hyvin helposti, mutta hän taitaa osatakin veljen ärsyttämisen aika ammattitaitoisesti. Jo synnytyssairaalassa kuulin kuinka poikaani kuskattiin käytävillä – hänen itkunsa oli nimittäin sellaista todella murheellisen kuulosta ja täysin tavutettua ”laa, laa, laa”. Tavut ovat itkussa muuttuneet, mutta suuttuessaan tai suruissaan hän kuulostaa siltikin aina niin murheen murtavalta ja sydäntä särkevältä – ei koskaan uhmakkaalta tai kiukkuiselta. Hän on siskoaan huomattavasti herkempi, mutta tahtonsa on kovempi, eikä ole ollenkaan niin taivuteltavissa kuin siskonsa. Hän myös juoruilee kaikki siskonsa teot ja toruu siskoaan ja säestää minua kun torun siskoa. Mutta ilman siskoaan ei hänkään osaa olla ja kaipaa häntä heti jos ovat hetkenkään erossa. Sisko kuitenkin saa hänet nauramaan kaikista eniten ja yhdessä keksitään kaikki parhaimmat leikit.

2 vastausta

1. mailis sanoo:

   Laura – ajan rientämisen vauhti kyllä niin vain kiihtyy! 🙂 Kiitos onnitteluista <3

2. Laura sanoo:

   Olipas kiva lukea tätä! Ihanaa syntymäpäivää pienille isoille ♡ Kylläpä aika vaan rientää!