Sairastupaa piristi myös valokuvakirjan saapuminen. Kuvassa kirjan takakansi. Kirjan tärkein tarkoitus muistojen lisäksi on mielestäni, että lapset saavat 20-vuoden päästä naureskella minkä näköinen kukin on ollut tuolloin aikanaan - myös he itse. Joten tuttavat, varautukaa kameraan tästä lähinkin - haluan teistä muistoja lapsilleni naurettavaksi!
Kyllä sitä näin kotona ollessa kuitenkin tulee tietyllä tapaa riippuvaiseksi (nähtävästi!) ihmiskontakteissa arjessa. Mekin kun ollaan totuttu niitä ihan reippaalla kädellä hamuamaan. Jotenkin aina niin odotan arjesta poikkeavia hetkiä keskelle arkea ja se tuo ihan suunnatonta iloa, kun näen lastenkin näistä hetkistä nauttivan. Toisaalta tuntuu väärältä edes surra mitä kaikkea kivaa meiltä lasten kanssa menee ohi, kun kaikki energia pitäisi vaan suunnata siihen, että parannutaan nyt ensiksi kokonaan. Mutta näissäkin tilanteissa näköjään kuitenkin pieni marttyyri osaa nostaa päätänsä. Ja nyt on helpompi surra ”omia” menetyksiä, kun tyttäreni alkaa vihdoin paranemaan ja huoli alkaa poistumaan äidin mielestä. Kumpa tuo poika ois vain onnenpekka, että toiselta kierrokselta tosiaan vältyttäis – kyllä se huoli kuitenkin eristyksen voittaa, joten mieluummin valitsen eristyksen. Sen verran se pieni sisäinen marttyyri on joutunut lasten edessä kylla taipumaan.
Mutta pieni sisäinen kiukku neljän valvotun yön jälkeen ei kyllä taipunut ilman tainnutustoimintaa. Eilen huomasin, että nyt ei lähde äitiltä enää ensireaktiona potilaan karjumiseen syli, vaan huulille nousee lähinnä kirosanoja ja tiesin itsekin, että nyt on väärä tapa äitillä hoitaa asioita, mutta uuvutti niin maan mahoton. Papan kannattamana otinkin sitten hetken omaa aikaa ja lähdin ostoksille, syömään ja elokuviin omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni. Ne kaikki ale-löydöt omaan kevätvaatetukseen ja ajatusten hetkellinen karkottaminen muihin maailmoihin oli kyllä pelastus tälle alkaneelle arjelle! Karjumista sulattaa jälleen – ainakin paremmin kuin eilen. Kun ne savut tulee korvista, kyllä sitten täytyy lähteä energian hakureissulle – siitä ei seuraa muuta kuin hyvää.
"Kiukkushopatessa" ostin lapsille myös ekat 2-vuotislahjat talteen - kelluttavat uimapuvut. Meillä ostetaan vaatteita lukuunottamatta leluja ja muita tarvikkeita vain synttärinä, jouluna ja nimpparina, joten lahjaostoissa mietitään aina koko vuotta. Näillä passaakin alkaa haaveilemaan kesän uimarannoista ja mökkirannasta. Koira ei suostunut siirtymään kuvasta pois, huomionkipeä linssilude.
Omasta sairastamisesta pienenä muistan aina herkut ja huolenpidon. Näitä tarjosin omalle pikkuisellekin ja veljensäkin hyötyi siinä samalla toki. Vaikka potilaalla ei ihme ja kumma ja onni kyllä ruokahalu lähtenyt, niin sai lisäksi vielä extra herkkuja kaikella rakkaudella. Koko perheen suosikkiherkuiksi muodoistui sairastupakokeiluissa ananas-kookoswhoopiet tällä kertaa. Makulehden resepti ja näihin jäi muuten koukkuun, että varoitan vain: http://www.maku.fi/resepti/ananas-kookoswhoopiet#axzz2rbDiG4oh ….ja tämmöinen amatöörikokkikin onnistui!
kiukuttelu, lapsiperheen arki, monikkoarki, monikkoperhe, perhe, perhearki, sairastelu, vauvarokko