Voihan päiväkirja – tässäkö sinä nyt sitten olet! Sen turhemmitta puheitta – aloitetaanpa pistäytyminen meidän elämään – aloitetaan suoraan vain tästä päivästä ja muodostetaan kuvamme perheen arjesta matkan varrella. Taustatietoina sen verran, että päätähtinä seikkailee kodin projektipäälliköksi itseään tituleeraava äiti, työn ja kodin välillä hullutteleva pappa (iskä, suomenruotti) ja melekosta meininkiä yllä pitävät tällä hetkellä 1v8kk olevat tyttö&poika kaksoset. Joukossa haukkuu myös 7-vuotias Americancockeri poika.
Tänään oli niitä päiviä kun kellosta katsotaan monelta mitäkin pitää tehdä (kuten nukkua ja syödä, elämän peruspilarit), jotta ennätetään tiettyyn paikkaan ja vaativasti vielä tiettyyn kellonaikaan. Tänään tämä paikka oli monikkoperheiden pikkujoulut – luvassa käsissä räjähtävää meininkiä! Tämmöiset ”ajoitus” päivät ovat toisaalta niin ärsyttävän stressaavia. Yleensä juuri näissä tilanteissa ja hetkissä tulee papan kanssa heiteltyä pikku piikkejä ilmoille toisillemme. Mutta sitten kun kaiken sähläyksen jälkeen pääsee sinne minne on menossa, niin se tekee ihmeitä arjen piristyksenä – kotiin palatessa ei enää piikitellä ja höngitä niskaan, vaan kehutaan kilpaa, että olipa mukavaa, we did it, näitä juttuja arki kaipaa, pitäis lähteä vain useammin jne. Tämäkään päivä ei ollut poikkeus, vaikka juhlien jälkeen autossa raikasikin Neljän Ruusun Hunningolla kipale yhtä pykälää normaalia suuremmalla volyymilla, lapsilla ääntä väsymyksestä riitti ja vanhemmilla jalat poikki perässä juoksemisesta – meillä oli siltikin arjesta poikkeava juhlapäivä ja muksut oli meleko fiiliksissä juhlissa!
Ja lisäksi … pikkujoulut on selkeästi kauden avaus ihanille DUNS piparkakkupaidoille.
Nopeasti oli tehtävä myös lounasta, josta riittäisi hiukopalaa illallekin perusoletuksena ”emme kuitenkaan ehdi itse syödä juhlissa mitään” – ja kappas, sehän osui jälleen melkein täysin oikeaan, jos lasten jättämiä jämiä ei lasketa. Kiitos tämänpäiväisen ruokaratkaisun kuuluu Maku-lehdelle ja heidän tuunatulle Vaasan lapinrilla pizzapohjalle väsätylle pizzalle – oi kuinka mahtava arjen pelastus onkaan tuunattu ruoka! Pistin päälle vain lehden käskemät tomaattimurskat ja pyreet, jalapenotäytteiset oliivit, kirsikkatomaatteja, pestoa, mozzarellaa, juustoraastetta ja oreganoa – voila! Kokeileva kokkaus – toimi.
Tietysti tänään ei kaksoset suostuneet nukkumaan päikkäreitä, joiden kanssa meillä ei yleensä ole mitään ongelmaa. Kyllähän siinä jo ennätti maalailla piruja seinille, että mitähän se tästäkin päivästä siis tulee – noh, halvat sokerihumalat ja se Hunningolla kappale pykälää isommalla kotimatkalla – ei sen pahempaa tällä kertaa. Mutta jos minullekin joku hokisi koko päivän, että ai että kun tänään on jännä päivä, tänään tapahtuu kaikkea mukavaa, niin en kai se minäkään nukkuis silmällistäkään noissa fiiliksissä. Paljonhan nuo jo ymmärtää, voisivatko ymmärtää siis jo näin paljon? No, jätin kaverit sänkyyn telmuamaan ja lähdin juhliin etukäteen vähän järjestelemään. Pussasin papalle heipat ja hän totesi siinä verkkareillaan sohvalla loikoillessa, että ihan kun sä oisit menossa töihin ja mä jäämässä kotiin – mehän voitaiskin vaihtaa osia! Hetken hiljaisuuden päästä seurasi lisäys ”Tosin sitten vain kuukaudeksi” – sitähän se miekin.
arkiruoka, Kaksoset, monikkoperhe, pikkujoulut